fbpx
+358 44 273 5503 (Mon-Fri 10-18:00 EET) coach@bodymike.com

On tää elämä ihmeellistä. Kun ajattelee sen lyhykäisyyttä, sen vasta oikeasti huomaa katsoessaan taaksepäin. Nuorena yksilö ei edes tajua, kuinka lyhyt tämä tähdenlento oikeasti on. Ja ihmisen fyysinen priimakausi on todella lyhyt tässä valossa. Jos ollaan ihan rehellisiä eikä liiotella, ihmisen fyysinen kulta-aika on noin parikymmentä vuotta.

Tässä sitten istun, 43-vuotiaana urheilijana. Vielä jaksan painaa wrestling-painikehissä. Vielä jaksan, mutta hinta on huomattavissa: kroppaa jomottaa, paikkoja särkee, nivelet huutaa hoosiannaa. Mutta kipinää edelleen löytyy otella tässä hullussa wrestlingin showpainimaailmassa, oli miten oli. Samoin, kipinää löytyy vielä salillakin. Oikeasti, suurin motivaattori salin suhteen on oman kunnon ylläpitäminen ja alamäen hidastus, kun katsoo tästä eteenpäin. Ei oikeasti halua olla kuten enemmistö keski-ikäisistä ja siitä vanhemmistä ihmisistä: fyysisiä raunioita tekemättömyyden ja liikkumattomuuden ansiosta. Tämä on juuri se kipinä, joka polttaa tässä iässä perseen alla ja laittaa tekemään.

Iso Arska joskus parikymppisenä ja nykyään 69-vuotiaana.  Täyttä luomua?  Ei, mutta kunnossa on.

Mietin taaksepäin omaa elämää ja muistan, kun aloin salilla treenaamaan ekaa kertaa 15-vuotiaana. Asuin Fitchburgissä, Massachusettsissa, Amerikan ihmemaassa. Paikka oli ankea, asuimme miltei slummialueen reunalla. Pari hassua vuotta aiemmin oli ollut rotusotia kouluissa latinojen, mustien ja valkoisten välillä. Jännitteet vielä leijuivat ilmassa, ja erityisesti latinot olivat hyvin hankalaa sakkia teinikloppina kun olin. Sitä paitsi olin skolioosin runtelema, finninaamainen, rillipäinen saarnaajan poika, ja laiha sellainen. Sen päälle vielä sisäänpäinkääntynyt ja juuri muuttanut Kanadasta USAan, eikä ollut yhtäkään kaveria uudessa paikassa mihin muutettiin. Eli kaikki elementit olivat miltei minua vastaan.

Väsyin hyvin nopeasti heikkona olemiseen USAan muutettuani. Koulun liikuntatunnilla meille annettiin vaihtoehto: joko pelata joukkuepelejä kuten korista tai lähteä koulun punttikselle. Minä lähdin rautakellariin. Sieltä alkoi muutos omalla kohdallani, joka puolestaan muodostui elämäntavaksi ja henkilökohtaiseksi identiteetiksi. Kun nuori mies alkoi tuntea voimaa, se puolestaan vaikutti korvien väliin. Rinta kohta nousi rottingille, kun lihasta alkoi muodostumaan kehoon. Voin lämpimästi suositella kuntosalia täten jokaiselle kiusatulle nuorukaiselle, oli heidän tarinansa mikä tahansa. Ja kun yksilö kokee tämän voiman kohdallaan, siihen jää nalkiin. Siitä tulee kuin huume. Se tunne, että voi parhaimmillaan kävellä seinien läpi.

Kuitenkin, ikä tekee tepposensa. Luonnollinen testosteronin lasku miehellä jossain 40-ikävuoden tienoilla on rankka huomata. Väsymys, joka sitä seuraa, on sietämätöntä. Se, ettei enään palaudu samalla tavalla kuin 25-vuotiaana. Kyllä, se syö miestä. Ja muutokset omassa kropassa, ihan kehon koostumuksen tasolla. Ei voi treenata yhtä kovaa, keho ei vain siedä samaa rääkkiä. Ihminen muuttuu, mutta se sallittakoon, vaikka se ei ole millään tavalla helppo prosessi seurata omalla kohdallaan vierestäpitäen.

Hugh Jackmanin Wolverine-hahmo on tuttu sarjakuvista sekä elokuvista. Mies on tätä nykyä 48.

Sitten tulevat puheet ikämiehen roinaamisesta. HGH skandaali ja Sly Stallone Australiassa jokin vuosi sitten. Ison Arskan pumppuleikkaus ja ounasteleva arvoitus, että oliko roinaamisella mitään tekemistä moisella, kun ymmärtää, että sydän on myös lihas. Ja sitten vaikka Sustanonia pari kertaa kuukaudessa, tai ehkä vaikka kerran viikossa. Ihan vain siksi, että tuntisi itsensä vahvaksi ja viriiliksi uudestaan. Tai sitten ehkä testogeeliä (kokeiltu, ei muuten tehnyt yhtikäsmitään omalla kohdalla) tai muuta testohoitoa. Ei helvetti, siitä vasta se alamäki sitten alkaa! Siitä, kun tiedostaa, että pitää loppuikänsä popsia synteettistä testoa, että voi olla paremmassa tikissä ja kävellä taas seinien läpi! On tää karmaisevaa huomata, että näitäkin pitää puntaroida, kun itse tässä vanhenee.

No, vielä en ole lähtenyt roinaamisen tielle. Vielä natikkana tässä jaksan painaa eteenpäin ja koitan vaan älykkäämmin treenata. Kuunnella kroppaa. Syödä terveellisesti. Elää hyvin. Puskea siihen pisteeseen, mikä tuntuu järkevältä. Joo, ei tää helppoa ole.

Ikämiehen treeni on jotain ihan muuta kuin nuoren raivopään treeni. Se on laskelmoitua, tunnustelevaa, ehkä fiksuakin. Ei enää anna itsestään kaikkea, vaan antaa juuri sen verran, mitä mikäkin vaatii sillä hetkellä. Ei yritä ylittää itseään egonsa takia. Oppii säännöstelemään.

Itse olen huomannut, että ikääntyessä on vain fiksua ottaa pidempiä taukoja sarjojen välissä, mutta kuitenkin puskea raskaita painoja, ihan vain hormonitoiminnan takia omassa kropassaan. Itse asiassa, huomaan, että lämmittelypainot särkevät paikkoja enempi kuin kunnon treenipainot, kun lähdetään työsarjoihin.

Über-kaunis Torrie Wilson poseeraa tässä 41-vuotiaana ja armottomassa tikissä.

Lihashuollon merkitys kasvaa ikääntyessä, jos haluaa säilyttää liikkuvuuden. Itse on pakko sanoa, etten tee juurikaan tarpeeksi tätä asiaa. Paljon enempi pitää tähän panostaa tästä vielä eteenpäin. Sitten kun päästään johonkin kuudenkympin hujakoille, raskaat painot muuttuvat keskiraskaiksi tai kevyemmiksi painoiksi ja sarjapituudet kasvavat. Ihminen muuttuu, sille ei voi mitään.

Mutta tämmöistä tällä kertaa. Miettikää omalla kohdalla, missä olette omassa elämänkaaressanne tällä hetkellä. Pohtikaa myös tästä 5, 10, 15, 20 vuotta eteenpäin. Missä kunnossa olet? Mitä vaaditaan, että voit ylläpitää optimaalisen lihaskunnon?

Kaukaa viisas. Sitä kannattaa olla.

Michael ”Body Mike” Majalahti
www.bodymike.com
www.facebook.com/coachbodymike